Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on kirkkaiden, virtaavien vesien pohjalla elävä suurikokoinen simpukoidenluokkaan kuuluva nilviäislaji. Sen munuaisen muotoinen, kullan- tai tummanruskea kuori kasvaa yleensä 10–13 senttimetrin mittaiseksi, ja suurimmat yksilöt voivat olla jopa yli 18-senttisiä. Laji on erittäin pitkäikäinen: se elää yleisesti yli 120-vuotiaaksi ja pohjoisissa joissa arviolta jopa 200–250-vuotiaaksi. Alkuperäinen levinneisyys kattoi laajoja alueita pohjoisella pallonpuoliskollaEuroopassa ja Pohjois-Amerikan itäosissa. Suomessa lajia esiintyy noin 150 joessa, joista valtaosa sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
Raakun elinkierto on poikkeuksellinen ja riippuu lohikalojen esiintymisestä. Naaraan tuottamat pienet glokidiotoukat vapautuvat veteen kesällä, ja niiden on tartuttava lohikalan kiduksiin, joissa ne loisivat useita kuukausia ennen pohjaan pudottautumista. Vain häviävän pieni osa toukista selviää aikuiseksi asti. Jokihelmisimpukkaa pidetään sekä avainlajina että veden laadun huippuindikaattorina, sillä laji vaatii lähes luonnontilaisen, puhtaan ja vakaapohjaisen joen, ja lisääntyvä kanta kertoo terveestä ekosysteemistä. Vettä suodattamalla ja pohjaa muokkaamalla se parantaa elinympäristöä myös monille muille eliöille.
Hevoskilpailu vuoden 1823 Oktoberfestillä, Heinrich Adamin teos.
1810 – Ensimmäinen Oktoberfest: baijerilaiset kuninkaalliset kutsuivat Münchenin asukkaat mukaan viettämään Baijerin prinssin Ludvig I:n ja prinsessa Therese von Sachsen-Hildburghausenin hääjuhlaa.
1810 – Pappi ja Suomen kansakoulun ”isä” Uno Cygnaeus' syntyi.
1915 – Saksalaiset teloittivat sairaanhoitaja Edith Cavellin, joka oli auttanut ympärysvaltojen sotilaita pakenemaan valloitetusta Belgiasta.
1926 – Argentiinalais-yhdysvaltalainen arkkitehti César Pelli syntyi.